Asukasbudjetin 2021-2023 teemana on lasten ja nuorten hyvinvointi. Ehdotuksia toimenpiteiksi kerätään nyt.

Turun asukasbudjetin 2021-2023 teemana on lasten ja nuorten hyvinvointi, ja ehdotushaku on nyt auki. Myös yhdistykset voivat jättää oman ehdotuksensa.

Lasten ja nuorten osallisuus on riippuvaista meistä aikuisista. Siksi erityisesti kaikki lasten ja nuorten kanssa ja parissa toimivat ovat erityisen tärkeässä roolissa kertomassa heidän mahdollisuuksistaan vaikuttaa omaan elämäänsä ja kotikaupunkiinsa. Olisi tärkeää saada ehdotuksia myös esim. maahanmuuttajataustaisilta ja laitoksissa asuvilta lapsilta ja nuorilta.

Kaikki ehdotukset tulee jättää Asukasbudjetti-sivustolle. Ehdotus voi olla esimerkiksi palkattu kurssiohjaaja, tapahtuma, kerho, tempaus tai parannus olemassa olevaan palveluun, toimintaan tai ympäristöön.

  1. Ehdotusten keruu: kuka tahansa voi tehdä ehdotuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyen 1.10.-30.11.2021 osoitteessa asukasbudjetti.turku.fi
  2. Yhteiskehittäminen: ideoista kehitetään yhdessä kriteerien mukaisia suunnitelmia. Kaupungin asiantuntijat antavat ehdotuksille kustannusarviot 1.1.-31.3.2022.
  3. Äänestys: Äänioikeus turkulaisilla 1.-30.4.2022.
  4. Toteutus: Voittoisat suunnitelmat toteutetaan vuonna 2023. Toteuttaja voi olla Turun kaupunki tai järjestö/työryhmä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa.

 

Ehdotusten kriteerit

 

  • Toteutusten on oltava Suomen lainsäädännön ja kaupungin toimivallan alaista toimintaa.
  • Toteutusten on oltava kaupungin arvojen ja strategian mukaista.
  • Yksittäinen asukas voi tehdä ehdotuksen, mutta olisi hyvä, että ehdotusta olisi valmisteltu alueellisesti/muiden asukkaiden kanssa yhteistyössä, jotta vältytään samansisältöisiltä ehdotuksilta.
  • Ehdottaa kannattaa myös olemassa olevan paikan tai palvelun kohennusta.
  • Hankkeilla on minimissään 5.000 € ja maksimissaan 100.000 / 125.000 € budjetti.
  • Asukasbudjetilla ei voi palkata pysyvää henkilöstöä.
  • Ehdotusten toteuttamiskelpoisuudessa huomioidaan yleis- ja asemakaavan lisäksi kaupungin toimielimen vahvistamat palvelulinjaukset ja suunnitteluperiaatteet sekä olemassa oleva palvelu- ja tilaverkosto.
  • Hankkeet eivät voi kohdentua liikelaitosten ja tytäryhteisöjen toimintaan.
  • Asukasbudjetista ei rahoiteta kohteita, joille on jo varattu määrärahat kaupungin talousarviossa.
  • Asukasbudjetista ei rahoiteta pelkkien suunnitelmien tekoa.

Määrärahat alueittain

 

  • Hirvensalo-Kakskerta, määräraha 100 000 €
  • Keskusta, määräraha 100 000 €
  • Länsikeskus, määräraha 100 000 €
  • Maaria-Paattinen, määräraha 100 000 €
  • Nummi-Halinen, määräraha 125 000 €
  • Pansio-Jyrkkälä, määräraha 125 000 €
  • Runosmäki-Raunistula, määräraha 125 000 €
  • Skanssi-Uittamo, määräraha 100 000 €
  • Varissuo-Lauste, määräraha 125 000 €

Apua ja tukea ehdotusten laatimiseen

 

Asuinalueilla järjestetään Asukasbudjetti-klinikoita ja -työpajoja. Ajat ja paikat: https://asukasbudjetti.turku.fi/pages/klinikat

Asukasbudjetti on Turun kaupungin osallistuvan budjetoinnin malli. Joka toinen vuosi turkulaiset pääsevät päättämään, miten miljoona euroa kaupungin budjetista käytetään. Seuraavan Asukasbudjetin teemana on Ikäihmisten hyvinvointi.

Lisätietoja:

Anri Niskala
Osallisuuden erityisasiantuntija
puh. 050 558 9789
anri.niskala@turku.fi