Seminaari: Nuorten pahoinvointi ja sen ilmeneminen Turussa

Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ja Turun kaupunki järjestävät tiistaina 8.3. klo 12-15 verkkoseminaarin, jonka aiheena on nuorten pahoinvointi ja sen ilmeneminen Turussa. Seminaarin tavoitteena on muodostaa osallistujille yhteinen kuva nuorten tilanteesta. Lisäksi tavoitteena on luoda yhteistä ymmärrystä nuorten pahoinvointiin liitetyistä ilmiöistä ja saada työvälineitä ilmiöiden tunnistamiseen ja ennaltaehkäisyyn.

Seminaari on tarkoitettu ensisijaisesti Turussa lasten ja nuorten parissa työskenteleville ammattilaisille. Tilaisuus järjestetään Teamsin kautta.

Katso seminaarin tallenne

Tallenne on katsottavissa 24.3. saakka. Youtubessa katsottaessa pääset siirtymään haluaamasi puheenvuoroon kuvauksen kautta.

Seminaarin ohjelma

Aikataulu saattaa kysymyksistä, keskustelusta ja tekniikasta riippuen vaihdella hieman.

12.00 Tilaisuuden avaus
Tilaisuuden avaa ja vetää Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n toiminnanjohtaja Miia Hänninen

12.05–12.35 Millaisen avun nuoret kokevat inhimilliseksi?
Leena Suurpää, Punaisen Ristin nuorten turvatalotoiminnan johtaja, nuorisotutkija

12.35–12.55 Miten nuorisokulttuurien laajempi hahmottaminen ja ymmärtäminen voi olla apuna kenttätyössä?
Erica Åberg, erikoistutkija, Turun yliopisto
Annukka Saaristo, nuorisotyöntekijä, väitöskirjatutkija, Helsingin yliopisto

12.55–13.10 Keskustelua ja kysymyksiä

13.10–13.20 Tauko

13.20–13.50 Mistä puhutaan, kun nuoret oirehtivat ja mitä sitten tehdään? Miten monialainen yhteistyö ymmärretään?
Heikki Turkka, tiimipäällikkö, Aseman Lapset ry

13.50–14.05 Keskustelua ja kysymyksiä 

14.05–14.35 Millainen nuorten tilanne on Turussa?
Reetta Vainio, vanhempi rikoskonstaapeli, ankkuripoliisi

14.35–14.50 Keskustelua ja kysymyksiä 

14.50 Päätössanat
Elina Rantanen, apulaispormestari, Turun kaupunki 

Tilaisuus päättyy noin kello 15.00

Lisätietoja

Salli Siltanen, koordinaattori, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry
salli.siltanen@vslj.fi
044 5355 138