Mitä lapsille, nuorille ja perheille kuuluu koronavuoden jälkeen? Järjestöjen havaintoja asiakasrajapinnasta

VSLJ keräsi jäsenjärjestöiltään havaintoja lasten, nuorten ja lapsiperheiden tilanteesta keväällä 2021, kun koronapandemian alusta oli kulunut noin vuosi. Järjestöt raportoivat hyvin moninaisia havaintoja, mutta huoli perheiden jaksamisesta pitkään jatkuneessa poikkeustilanteessa näkyi kaikissa vastauksissa. Alla poimintoja järjestöjen havainnoista. Järjestöjen havainnot toimitettiin kokonaisuudessaan Turun kaupunginhallituksen tietoon. 

Lapsiperheiden taloudellinen tilanne heikentynyt selvästi viime vuodesta 

Hope ry:ssä asiakasmäärä on kasvanut merkittävästi ja uusia asiakkaita tulee jatkuvasti lisää. Hope ry jakaa vähävaraisille perheille vaate- ja tavaralahjoituksia sekä lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä. Tämän vuoden aikana asiakkaana on ollut Turussa jo 400 perhettä, kun viime vuoden keväänä vastaava luku oli 270.  

Monet perheet sinnittelevät pitkään ennen avun pyytämistä. Perheet saattavat esimerkiksi odottaa toimeentulotukipäätöstä, ja rahat loppuvatkin kesken ennen kuin myönteinen päätös saadaan. Hope ry:llä on erityinen huoli nuorten tilanteesta perheissä, joissa taloudellinen tilanne jatkuu pitkään heikkona. 

Ongelmat kärjistyvät perheissä, joissa jo ennestään vaikeuksia 

Perheet ovat olleet vuoden aikana koronan ja eristyksen vuoksi paljon keskenään, mikä on aiheuttanut ongelmien kärjistymistä. Järjestöjen havaintojen mukaan perheiden eriytyneisyys näkyy entistä selvemmin. On perheitä, joissa lisääntynyt yhteinen aika on parantanut perheen välisiä suhteita, jos perhesuhteet ovat olleet hyvät lähtökohtaisestikin. Samaan aikaan on entistä väsyneempiä vanhempia, joiden on vaikea nähdä hyvää lapsissaan. Pahimmassa tapauksessa lapset ovat joko pahoinvoinnin kohteena tai joutuvat seuraamaan sivusta esimerkiksi väkivaltaa muiden perheenjäsenten välillä.  

Perheiden, joissa on mielenterveys- tai päihdeongelmia, tilanne on edelleen heikentynyt. Etäpalvelut eivät tue kaikkia mielenterveyskuntoutujia ja hoitoon tai avokuntoutukseen pääsy on ollut vuoden aikana hyvin vaikeaa. Tilanteen kuormittavuus näkyy omaisten, perheiden ja sisarusten hyvinvoinnissa.  

Niissä uusperheissä, joissa suhteissa on ollut hankauksia jo ennestään, korona on kärjistänyt välejä entisestään. Jos välit ex-kumppaniin ovat lähtökohtaisesti tulehtuneet, on korona antanut mahdollisuuden vaikeuttaa lasten tapaamisia etävanhemman kanssa. Yhden vanhemman perheissä huolena ovat puolestaan pienet sosiaaliset verkostot, oma tai lasten sairastuminen ja käytännön asioista huolehtiminen korona-arjessa.  

Palvelujen tarve kasvanut, mutta saatavuus heikentynyt ja ohjautuvuus vähentynyt 

Nuoria ja vanhempia on tällä hetkellä keskusteluavun piirissä mm. VSLJ:n Linkki-toiminnassa selvästi aiempia vuosia enemmän, ja tarvetta olisi aiempaa pitkäkestoisemmalle tuelle. Nuorten erilaiset mielenterveys- ja päihdeongelmat ovat lisääntyneet koronatilanteen aiheuttaman yksinolon seurauksena. Vaikeiden elämäntilanteiden haasteiden syveneminen ja ongelmien kasaantuminen näkyy nuorissa.  

Korona on hankaloittanut julkisten palveluiden saatavuutta. Järjestöjen toiminta on jatkunut rajoituksia noudattaen, mutta jatko-ohjaus toisiin palveluihin on ollut korona-aikana haasteellista. Järjestöt raportoivat ongelmista psykiatrisen hoidon ja terapian sekä perusterveydenhuollon ja opiskelijaterveydenhuollon mielenterveyspalveluiden saatavuudessa. Monet nuoret joutuvat odottamaan hoitoon pääsyä pitkiäkin aikoja. 

Ohjautuvuudessa on myös nähty viivettä ja vähentymistä. Esimerkiksi Turun Ensi- ja turvakoti ry:ssä asiakkaat ohjautuvat hyvin myöhäisessä vaiheessa ensikotiin tai avopalveluun. Tilanne on selkeästi muuttunut viime keväästä. Viimeisen vuoden aikana (3/20–3/21) ensikotiin ohjautui vain kolme raskaana olevaa äitiä. Aikaisemmin ohjautui noin 15–20 raskaana olevaa äitiä ensikotiin vuosittain.  

Myös SPR:n Nuorten turvatalon kriisimajoituksessa on asiakkaita vähemmän kuin viime vuosina, mutta majoituksessa ollaan kauemmin eli kriisiasiakkuuden kesto on pidentynyt. Alaikäisten kohdalla on myös ilmennyt varovaisuutta tulla kriisimajoitukseen. Kotona yritetään mahdollisesti pärjätä pidempään ja tullaan vasta, kun asiat ovat enemmän solmussa. 

Koulukiusatut ja peruskoulusta tai toisen asteen opinnoista tyhjän päälle syrjäytetyt ovat kasvava joukko. Vamoksen toiminnassa mukana olleista lähes kaikki ovat olleet kiusattuja. Vamos tarjoaa muun muassa yksilö- ja ryhmävalmennusta 16–29-vuotiaille nuorille, jotka ovat työn ja koulutuksen ulkopuolella tai opinnot ovat vaarassa keskeytyä. Monet nuoret odottavat tarvitsemaansa yksilöllistä kuntoutusta, jolloin he joutuvat elämään pitkään sairaspäivärahojen ja toimeentulotuen varassa. Myös huoli erityisen tuen oppilaista on kasvanut. 

Järjestöissä sekä hyviä että huonoja kokemuksia etäpalveluista 

Kasvokkain tapahtuva toiminta on jäänyt koronan myötä myös monelta järjestöltä pois, mistä johtuen ei saada kohdattua ja poimittua ihmisiä avun piiriin entiseen tapaan. Jos henkilö ei itse osaa tai tiedä, mistä pyytää apua, saattaa jäädä helposti ilman. Esimerkiksi maahanmuuttajien keskuudessa on puutteellinen ymmärrys suomalaisesta palvelujärjestelmästä. Etäpalvelut tavoittavat vain osan väestöstä, ja digitaalinen eriarvoisuus näkyykin järjestöjen arjessa. Järjestöt raportoivat myös, että suomea toisena kielenä puhuvissa perheissä kielitaito on romahtanut korona-aikana, kun kontaktit ovat vähentyneet. 

Toisaalta esimerkiksi Vamoksessa joustavat kohtaamismahdollisuudet ovat edesauttaneet huomioimaan entistä paremmin yksilöllisiä tarpeita. Nuoret ovat sitoutuneet ja helpommin tavoitettavissa etäyhteyksin. Myös SPR:llä aktiiviset nuoret ovat pysyneet mukana toiminnassa, mutta uusia ei saada mukaan totuttuun tapaan. Lapset ja nuoret ovat myös toisaalta kyllästyneet harrastamaan netissä etäkoulun jälkeen. 

 

Havaintoja kerätty huhtikuussa 2021 seuraavilta järjestöiltä:

Turun Ensi- ja turvakoti ry, Rikosuhripäivystys, Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry, Suomen Uusperheiden Liitto ry, Hope - yhdessä & yhteisesti ry, Sateenkaari Koto ry, Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset FinFami ry, SPR/Nuorten turvatalo Turku, Diakonissalaitos/ Turun Vamos, Auralan Nuoret ry/Tyttöjen talo, VSLJ ry:n Linkki-toiminta, SPR Varsinais-Suomen piiri. Havaintoja raportoneiden järjestöjen yhteystiedot löydät VSLJ:n Jäsenjärjestöt -sivulta.