Islannin malli Turkuun -seminaari 18.5.

Turun kaupunki järjestää 18.5. seminaarin, jossa esitellään Islannin mallia, jolla on onnistuttu kansainvälisesti parantamaan lasten ja nuorten hyvinvointia.

Lisätietoa

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäminen on todellakin mahdollista! Islannissa ja jo monessa muussakin maassa on siinä onnistuttu. Tiedämme lasten ja nuorten pahoinvoinnista, päihteiden käytöstä, syrjäytymisen ja yksinäisyyden tunteiden lisääntymisestä jo ennen korona-aikaa. Lasten kanssa työskentelevät ammattilaiset tekevät voitavansa tilanteiden parantamiseksi. Mitä me voisimme tehdä lasten ja nuorten tilanteen parantamiseksi?

Islantilaiset lapset ja nuoret olivat, jos mahdollista, vielä huonommassa tilanteessa 1990-luvun puolivälissä. Reykjavikin yliopiston sosiologian laitokselle kehitettiin tuolloin nk. Islannin malli = Iceland Prevention Model. Nyt 25 vuotta myöhemmin malli on edelleen käytössä Islannissa, mutta myös lukuisissa muissa maissa. Mallin käytöstä saadut tulokset ovat olleet mullistavia. Sinulla on nyt mahdollisuus tulla kuulemaan ja keskustelemaan Islannin mallista mallin kehittäneiden islantilaisten kanssa.

Islannin malli esittelytilaisuus järjestetään keskiviikkona 18.5.2022 klo 12.00 alkaen kaupungintalossa, Aurakatu 2. Tilaisuus alkaa lounastarjoilulla. Varsinainen seminaariohjelma klo 13.00. Tilaisuus kestää n. klo 17.00 saakka.

Tilaisuuteen on rajattu pääsy, max 100 henkilöä. Tilaisuudessa on maskisuositus. Tilaisuuden kieli on englanti, mutta se simultaani-tulkataan.
Islantilaisten vieraiden esitykset toimitetaan ilmoittautuneille etukäteen sähköpostilla.

Tilaisuus striimataan ja se säilyy tallennettuna kaksi viikkoa. Mikäli olet estynyt osallistumasta tilaisuuteen paikan päällä mutta haluaisit seurata sitä etänä, niin voit saada striimauslinkin käyttöösi ilmoittautumisen yhteydessä. Toimitamme striimauslinkin sitä toivoneille.

Ohjelma ja ilmoittautuminen

12.00 Ilmoittautuminen ja lounas Turun kaupungintalolla
13.00 Seminaarin avaus Minna Arve, pormestari
13.20 Miksi seminaari? Seppo Ryösä, Planet Youth lähettiläs
13.30 Islannin mallin esittely Páll Rikhardsson, Planet Youth toimitusjohtaja, Jón Sigfusson, hallituksen puheenjohtaja, Ingibjorg Eva Thorisdottir, pääanalyytikko
n. 14.45 tauko
15.00 Islannin mallin esittely jatkuu
15.45 Islannin malli Turussa? Tuomas Heikkinen, kansliapäällikkö
15.55 Kommenttipuheenvuoro Piia Elo, apulaispormestari
16.05 Kommenttipuheenvuoro Elina Rantanen, apulaispormestari
16.15 Kysymyksiä ja keskustelua
16.40 Päätössanat
16.45 Tilaisuus päättyy

Ilmoittaudu seminaariin tästä linkistä.