Mitä teemme

Tiedekummien ja heidän takanaan olevien joukkojen kanssa teemme yhteistyötä edistääksemme lasten, nuorten ja lapsiperheiden parissa tehtävän työn perustumista tutkittuun ja uusimpaan tietoon. Lastensuojelujärjestöjen yhteistyöorganisaationa välitämme tiedekummien kautta myös tiedeyhteisöön lastensuojelun kentältä nousseita ajankohtaisia havaintoja, mikä auttaa suuntaamaan tutkimusta ja opetusta lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvoinnin kannalta keskeisiin asioihin ja ilmiöihin. Yhteistyöllä pyrimme vastaamaan yhteiskunnallisiin haasteisiin, jotka vaikuttavat alueen lasten ja nuorten hyvinvointiin.

Yhteistyössä ovat mukana Turun yliopisto, INVEST ja Sote-akatemia. Tiedekummitoiminta käynnistyi vuonna 2019.

Toiminnan tavoitteet ja toimenpiteet

  • Yhteistyömme on tarpeellista ja ketterää. Edistämme tutkitun tiedon viemistä käytäntöön ja otamme huomioon lasten ja perheiden parissa työskentelevien ammattilaisten työssä ja lastensuojelun kentältä nousevia ajankohtaisia ilmiöitä tutkimuksen teossa ja koulutuksessa. Pyrimme rohkaisemaan tutkijoita ja alan ammattilaisia yhteiskehittämiseen.  

    Toimenpiteet

    • Vahvistetaan tutkimuksen ja käytännön välistä vuoropuhelua konkreettisella toiminnan tasolla. 
    • Kehitetään tutkijoiden ja alan ammattilaisten valmiuksia yhteistyöhön ja yhteiskehittämiseen. 
    • Edistetään käytäntölähtöisen tutkimuksen kysymyksenasettelun tunnistamista ja kehittämistä. 
  • Vahva alueellinen kumppanuus syventää vuorovaikutusta. Edistämme lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia erityisesti Varsinais-Suomen alueella. 

    Toimenpiteet

    • Vahvistetaan alueellisen yhteistyön keinoin lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia.
    • Edistetään asiantuntijuuden jatkuvaa kehittymistä ja alueellisen hyvinvoinnin edellytyksiä osaamista tukemalla.
    • Tarjotaan mahdollisuuksia osallistua alueelliseen tutkimus- ja järjestötoimintaan.
    • Tuetaan työelämäosaamisen kehittymistä ja elinikäistä oppimista.
  • Toimintamme perustuu laadukkaaseen, tutkittuun tietoon. 

    Toimenpiteet

    • Edistetään ja tuetaan tutkimukseen pohjaavaa päätöksentekoa sekä tiedolla johtamista.
    • Tuetaan tutkimukseen pohjautuvaa osaamisen kehittämistä.

Esimerkkejä tekemästämme yhteistyöstä

  • Lapsen oikeuksien viikon tilaisuus 2019-
  • Tutkimuksesta asiantuntijoiden arkeen -webinaari 2021
  • Koulutus ammattilaisille yhteisö- ja yksilötason resilienssistä ja lapsen hädän kohtaamisesta 2022
  • Lastensuojelun järjestömessut ja koulutusaamu 2022
  • VSLJ:n Kotoa kouluun -toiminnan tutkimusyhteistyö
  • Yhteiset kannanotot alueen lasten, nuorten ja lapsiperheiden tilanteesta
  • Jäsenjärjestöjen sisältöjen tuominen osaksi osaamiskokonaisuuksia

Tiedosta toimeen -webinaarisarja

VSLJ:n ja tiedekummien yhteisissä webinaareissa tiedekummit kertovat eriarvoisuuteen liittyvistä ja sitä lisäävistä tekijöistä ja ilmiöistä.

Tiedekummitoiminnassa mukana

  • Sosiologian professori, INVEST lippulaiva
    Professor (Sociology, Demography), FLUX PI & Consortium Director, NEFER PI, INVEST Flagship Research Area Director
    Asiantuntijuusalueet
    • perhedynamiikka
    • lastensaanti
    • hedelmällisyys
    • sosiaalinen eriarvoisuus
    • rekisteriaineistot

     

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta.

  • Tutkimuspäällikkö, FT (kansanterveystiede)
    Right to Belong -konsortio, MONOPS-hanke, NEPSOS-hanke
    Asiantuntijuusalueet
    • monialaisen osaamisen kehittäminen
    • tutkimuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus
    • äitiys- ja lastenneuvolat
    • lasten, nuorten ja perheiden palvelut
    • ehkäisevä terveydenhuolto
    • palvelujärjestelmätutkimus
    • monitieteinen tutkimus

     

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta.

  • professori, Sosiaalityö
    Asiantuntijuusalueet
    • sosiaalipoliittiset mielipiteet
    • sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoisuus
    • köyhyys
    • huono-osaisuus
    • sosiaalinen liikkuvuus
    • sosiaalityöntekijät
    • sosiaalityön opiskelijat
    • hyvinvointivaltion katutason byrokraatit

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta.

  • sosiaalityön professori
    INVEST lippulaiva, erikoistutkija Sr.
    Sr. Research Fellow
    Asiantuntijuusalueet
    • perhepolitiikka
    • lasten elatusjärjestelmät
    • lasten ja lapsiperheiden köyhyys
    • yksinhuoltajuus
    • vuoroasuminen

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta.

  • Professori, Opettajankoulutuslaitos (Turku)
    Professori (Kasvatuspsykologia), Dosentti (Kasvatuspsykologia ja tilastomenetelmä)

    Asiantuntijuusalueet

    • kasvatuspsykologia
    • monitieteisyys, poikkisektoriaalisuus
    • tilastomenetelmät
    • rakenneyhtälömallinnus
    • lasten ja nuorten hyvinvointi
    • yksinäisyys
    • ostrakismi
    • sosiaaliset suhteet
    • vanhemmuus
    • sosioemotionaalinen kehitys
    • psykososiaalinen hyvinvointi

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta.

  • professori, Väestötutkimuskeskus
    MD, PhD
    FinnBrain-syntymäkohorttitutkimus

    Asiantuntijuusalueet

    • kohorttitutkimukset
    • varhainen stressialtistus
    • raskaudenaikainen stressi
    • stressi
    • depressio
    • lastenpsykiatria
    • nuorisopsykiatria
    • suoli-aivoakseli

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta

  • erikoistutkija sr., oppimisanalytiikan tutkimusinstituutti

    Lue lisää Turun yliopiston sivuilta.

  • professori, psykologia
    Psykoterapeutti, Kehityksen ja kasvatuksen erikoispsykologi
    Tärkeimmät projektit: InterLearn-huippututkimusyksikkö, FinnBrain-projekti, PIPARI-projekti, Hyvän kasvun avaimet

    Asiantuntijuusalueet

    • lapsen kehitys
    • vanhemmuus
    • perhe
    • raskaus
    • ennenaikainen syntymä
    • perheinterventiot

    Lue lisää Turun yliopiston sivuilta.

  • väitöskirjatutkija, INVEST lippulaiva

    Asiantuntijuusalueet

    • sosiaalinen eriarvoisuus ja elämänkulku
    • sosiaalinen huono-osaisuus
    • huono-osaisuuden ylisukupolvisuus
    • haavoittuvien ryhmien hyvinvointi
    • kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta.

  • INVEST lippulaiva
    yliopisto-opettaja, Sosiaalityö
    väitöskirjatutkija, Sosiologia

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta.

  • palvelupäällikkö, tutkimuspalvelut

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta.

  • viestintäasiantuntija, Viestintä

    INVEST lippulaiva

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta

  • tutkimuskoordinaattori, opettajankoulutuslaitos (Turku)

    Lue lisää Turun yliopiston verkkosivuilta

Tutustu tutkimukseen, koulutukseen ja verkostoihin

Lue lisää tiedekummiyhteistyöstä ja tutustu asiantuntijakirjoituksiin

Medialle

Olemme lapsen oikeuksien toteutumisen alueellinen asiantuntija. Edustamme lastensuojelujärjestöjen yhteistä ääntä ja autamme tarvittaessa löytämään oikeat yhteyshenkilöt.

Vaikuttajakummit

Vaikuttajakummit ovat Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuutettuja, jotka edustavat omia valtuustoryhmiään. Yhteistyön tavoitteena on Suomen lapsiystävällisin hyvinvointialue.

Asiantuntija- ja vaikuttamistyö

Olemme asiantuntijoina mukana useissa erilaisissa ohjausryhmissä, työryhmissä ja verkostoissa. Vaikutamme lapsen oikeuksien toteutumiseen Varsinais-Suomessa.